Yleinen

VERIHUORMA BOXINGISTA JA TEAM NARC-WEARISTA SANOTTUA!

03.11.2015, teamnarcwear

Pertti Augustin, Suomen ammattinyrkkeilyliiton ja EBU:n sihteeri:
– VHB koneistoineen järjesti Suomessa 39 iltaa non-stop vittuilua, ja yhden Miamissa. Siihen ei moni kykene. Ja yleisökin löysi blogin paremmin, kuin kukaan pystyy myöntämään. Miettikää nyt vaikka Antti Sariolaa: mies sanoo pitävänsä juttuja lukukelvottomina, myöntäen kuitenkin samalla muistavansa ja tunnistavansa nimen “Dosentti Mäkynen Räyskälästä”. Aika paha, Antti. Illat olivat hyvin hoidettuja, huumori kukki ja VHB sai nyrkkeilypiireissä turhaa arvostelua ihan muista persoonaansa ja tekemisiinsä liittyvistä seikoista.

Kalle Helenius, valmentaja:
– Team Narc-Wearin herjat saivat kansan liikkeelle. Robert kävi Kärkölässä kuuntelemassa Henkan juttuja ja sanoi avoimesti oppineensa eniten katupoika-asennetta lähes kolmikymppiseltä hullujenhuoneen vahdilta. Jätkät ennustivat Robertista lähitulevaisuudessa alkoholisoitunutta lastenkodin omistajaa, kuten tällä hetkellä moni muukin.

Jan Nyholm, ex-ammattinyrkkeilijä:
– Huorman veljeksistä aikanaan foorumilla kovasti puhuttiin. Big-J kuitenkin jänisti, ja siirtyi taustajoukkoihin. Blogin myötä oma elämänlaatunikin parani, osa-aikaisena brankkarina mulla on aikaa lukea näitä juttuja.

Amin Asikainen, ex-Euroopanmestari:
– Seurasin mielenkiinnolla naureskellen näiden äijien juttuja. Kyselin aina treenien jälkeen pukkarissa kaikilta, että kuka on VHB. Ennen Wilczewski-matsia kun kuulin että Big-J vaanii ottelua sportin screenillä itsensä Keisarin kanssa, niin pasmat meni niin sekaisin etten saanut matsissa mitään irti itsestäni.

Pekka Mäki, P3 Boxing:
– Puhuttiinpa miehistä mitä tahansa, ketkäpä muut olisivat vaikuttaneet asioihin pelkillä paskapuheilla yhtä paljon. VHB:n sosiaalinen salonkikelvottomuus oli tosin este sille oikealle ammattilaisottelulle illoissamme. Ilman telkkaria ei suuria tapahtumia järjestetä missään. Näiden juttujen yhteydessä ei voi sivuuttaa myöskään Mahorka Keyser Sözeä tai Orava Laitista. Homma toimi.

Niko Jokinen, ex-ammattinyrkkeilijä:
– Oma suosikkijuttuni oli: “MIKSEI JOKU OSTA STEEL RINGIÄ?”. Steel Ring pörssiin!!!????

Osmo Laine, vesivärimaalari:
– VHB on tullut uniini monta kertaa, koska nukun ilman pussilakanoita. En ymmärrä mitä hänellä on Koivulaa vastaan! Vanhana sadistina hakkaan aloittelevia koulupoikia kehässä kuin viimeistä päivää, ja kuvittelen heidät Verihuorma Boxingeiksi.

Oskari Palomäki, Burninghill Productions:
– VHB ON PAIMANDER! USKOKAA MINUA! SAMA ÄÄNI RADIOSSAKIN! EN USKO, ETTÄ EI OLISI!

Tom Sjöberg, King´s Sex:
– Hyvä pojat. Hyvä, että teillä on se blogi. Keskustelen aina mielelläni nyrkkeilystä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *